Työllistymispolku

Työllistymispolku

Täältä löydät apua työllistymiseen Satakunnassa.
– Valitse palvelutarve ja löydä sinulle sopiva yhteistyökumppani!

Työllistymispolku

Työvoimakoulutus

Työvoimakoulutus (tai työvoimapoliittinen aikuiskoulutus) rahoitetaan työ- ja elinkeinohallinnon toimesta ja on tarkoitettu pääosin työttömille työhakijoille ja 20 vuotta täyttäneille nuorille, joilla on vaarana jäädä työttömäksi. Tietyissä tapauksissa myös muut henkilöt voivat osallistua koulutuksiin. Koulutuksen sisältö vastaa yleensä muun aikuiskoulutuksen, esimerkiksi omaehtoisen aikuiskoulutuksen, opetussisältöjä.

Koulutuksella tähdätään usein ammattitutkintoon tai osa-ammattitutkintoon. Työvoimakoulutuksen tavoitteena on parantaa kouluttautuvan työllistymismahdollisuuksia.

Työ- ja elinkeinohallinto ostaa työvoimakoulutuksen ammatillisilta aikuiskoulutuskeskuksilta, muilta ammatillisilta oppilaitoksilta, korkeakouluilta tai yksityisiltä koulutuksen järjestäjiltä. Työvoimakoulutukseen haetaan työ- ja elinkeinotoimiston kautta. Koulutukseen osallistuvalle maksetaan koulutuksen ajalta sitä työttömyysetuutta, johon hänellä on oikeus työttömänä ollessaan. Lisäksi maksetaan ylläpitokorvausta.

Työllistymispolussa esitellään vain satakuntalaisia työvoimakoulutusta tarjoavia tahoja. Satakuntalaisten työvoimakoulutusta tarjoavien tahojen lisäksi alueella on paljon muitakin toimijoita.

Löytääksesi kaikki työvoimakoulutusta tarjoavat tahot, voit etsiä haussa olevia työvoimakoulutuksia täältä.

Valitse alue