Työllistymispolku

Työvalmennuksen ja työnetsinnän teemaryhmän kehittämiskonsultoinnin tavoitteena on mm. vahvistaa osallistujien verkostoja välityömarkkinoiden toimijoiden välillä ja lisätä näiden toimijoiden yhteistyötä.  Työpajoissa käsiteltävät teemat määritellään yhdessä osallistujien kanssa ensimmäisissä työpajoissa osallistujille suunnatun alkukartoituskyselyn sekä työpajoissa ilmenneiden tarpeiden ja toiveiden perusteella. Teemoja voivat olla esim. työvalmennuksen ja työnetsinnän haasteet ja innovatiivisten verkostojen luominen työllistymistä edistävien toimintamallien kehittämiseksi. Tavoitteena on, että työskentely on mahdollisimman osallistujalähtöistä, konsultin toimiessa ryhmän sparraajana ja ohjaajana.
Ryhmän vastuullisena konsulttina toimii johtava konsultti Sari Puurtinen. Sarilla on vankka kokemus ja ammattitaito henkilöstökoulutusten ja esimies - sekä johtoryhmävalmennusten suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista. Puurtinen on toiminut 20 vuotta kouluttajana ja valmentajana syventyen muutostilanteissa olevien aikuisten ohjaamiseen ja tukemiseen työelämässä.  Puurtinen toimii myös työnohjaajana.

Vastuuhenkilö:
Johtava konsultti
Sari Puurtinen

 

 

 

 

 

 

LiiteKoko
Välkky_infotilaisuus_080509.pdf201.21 Kt
Välkky_info_030609.pdf198.62 Kt
Sosiaalisen tyollistamisen toimialan kasitteet.pdf1.08 Mt
WorkshopI_tyovalmennus.pdf214.68 Kt
NetEffect_aikataulut.ppt53 Kt
Valkky_verkostokyselyn tulokset.pdf1.13 Mt
Miten meidan pitaisi kehittaa omaa toimintaamme.pdf30.22 Kt
Valityomarkkinat_esitys_031109.pdf853.56 Kt
Tyovalmennus ja tyonetsinta aikataulu_uusi.pdf28.79 Kt
Perehdytaminen ja ohjaaminen joulukuu 2009.pdf535.8 Kt
Aikataulu_paivitetty.pdf33.56 Kt
Tyonantajasuhteenrakentaminen_tyovalmennuksen markkinointi.pdf55.06 Kt
tyovavalmennus ja tyoetsinta_kooste0303.pdf156.93 Kt
Tyovalmennuksen_ja_tyonetsinnan_hyvat_kaytannot_paatosseminaari.pdf788.03 Kt
Tyovalmennuksen_ja_tyonetsinnan _hyvat_kaytannot_ paatosseminaari_(2).pdf823.37 Kt