Mikä Välkky on?
Välkky on Satakunnan ELY-keskuksen hallinnoima projekti, joka on tarkoitettu edistämään pitkäaikaistyöttömien ja vaikeasti työllistyvien sijoittumista avoimille työmarkkinoille. Välkyn pääasiallisena tavoitteena on saada työntekijät ja työnantajat kohtaamaan toisensa.
Hyötyä kaikille osapuolille
Projektin kohderyhmänä ovat välityömarkkinoiden palveluntuottajat, kunnat sekä työnantajat ja yritykset, joilla on rekrytointitarvetta. Kehittynyt yhteistyö ja erilaiset toimintamallit tuovat hyötyä kaikille. Työnantajat saavat työlle tekijöitä ja välityömarkkinoiden toimijoiden toiminta tehostuu.
Miten Välkky toimii?
Välkky on kokonaisvaltainen projekti, joka tehostaa koko alueen välityömarkkinoiden toimintaa. Projektin puitteissa kehitetään uusia toimintatapoja työllistymisen tukemiseksi, vahvistetaan eri toimijoiden rooleja käytännössä sekä kohdennetaan tulevia työvoimapoliittisia määrärahoja ja resursseja.
Millaisia toimenpiteitä?
Projektin sisällä kehitetään toimintamalleja eri ohjaavien tahojen välillä. Muita toimenpiteitä ovat esimerkiksi toimijakartoitukset, koulutus- ja verkostoitumistilaisuudet, teema- ja kehittämisfoorumit sekä yritysyhteistyö. Pyrkimyksenä on luoda myös erilaisia palveluketjuja esimerkiksi palveluntuottajille ja työnhakija-asiakkaille sekä tarjota oikea-aikaisia työhönvalmennuspalveluita ja muita toimenpiteitä.
Välkky on Satakunnan välityömarkkinoiden uusi moottori.
Osallistu kehitykseen!
Välkyn toimintaa ohjaavat mm. oheiset liitteenä olevat suunnitelmat.
| Liite | Koko |
|---|---|
| LogFrame Välkky.pdf | 298.46 Kt |
| Valityomarkkinahankkeiden_ valiarviointi_ensimmainenyhteisraportti 091109.pdf | 558.27 Kt |








